Warner Brosin vuonna 2014 julkaisema Lego elokuva varmasti jakaa mielipiteet. Legofaneja löytyy niin aikuisten kuin lastenkin joukosta. Tosifanille elokuva on tietysti tärkeä ja suositeltava. Muille varsin kelpo katsottava mutta ei mitenkään erityisen merkittävä tuotos. Animoituja legoukkeleita on ihan hauska katsella. Etenkin silloin kun tekninen toteutus on kunnossa. Elokuvassa on paikoitellen varsin hyvää huumoria, joka sentään nostaa elokuvan osakkeita melkoisesti.
Genre
Kuten olettaa saattaa elokuva on suunnattu perheen nuoremmalle väelle. Elokuvan ikäraja on K-7. Elokuvan kesto tunti ja 41 minuuttia.
Juoni
Elokuvan päätähti Emmet saa tietää, että hän olisi “valittu”. Tämä valittu henkilö kykenee estämään legoista rakennetun kaupungin Bricksburgin täydellisen tuhon. Kaupunkia uhmaa Johtaja Business apureineen.
Emmet saa mestarirakentajat puhaltamaan yhteen hiileen pääpahista vastaan taistellessaan. Yllättäen myös Batman saa isoa roolia tässä juonessa.
Näyttelijät ja ohjaus
Elokuvan on ohjannut Christopher Miller sekä Phil Lord. Miller ei mahdottoman kokenut ohjaaja ole. Aiemmista maininnan arvoisista ohjaajan töistä löytyy 21 Jump Stret. Lord puolestaan ei ole sen kokeneempi ja löytyy lähinnä samoista nimikkeistä mitä Millerkin. Veljeksiä he eivät kuitenkaan ole vaan tekevät ohjaajan hommia duona.
Näyttelijät sentään ovat kokeneempia. Päänäyttelijänä nähdään, tai pikemminkin kuullaan, Emmetin roolissa Chris Pratt. Hänet tunnemme parhaiten tuoreista Jurassic Park elokuvista mutta myös erittäin hyvin onnistuneesta The Passenger elokuvasta.
Emmetin lähimpänä avustajana Tyylilyylin roolissa kuulimme Elizabeth Banksin. Hänet on voinut tavata mm. Spider Man elokuvista aiemmin.
Lisäksi mukana ääninäytteitä oli antamassa legendaarinen Morgan Freeman. Freeman esitti Vitruvious nimistä velhoa. Batmanin roolissa kuulimme Will Arnettin.
Elokuvan pääpahista eli Johtaja Businesstä näytteli Will Ferrel. Hän on tehnyt pitkähkön uran tv-sarjojen parissa enimmäkseen.
Näyttelijöiden suoritukset olivat kaikilta huippu luokkaa. Näyttelijät pystyivät keskittymään ääninäyttelyyn täysillä ja se tietyllä tapaa kuului elokuvasta. Johtaja Business näkyi elokuvan loppupuolella “oikeana” mutta kovinkaan mittavasta näyttelijän suorituksesta ei tuossa ollut kyseessä.
Palkinnot sekä ehdokkuudet
Elokuva sai yhteensä hurjat 72 voittoa sekä 67 ehdokkuutta. Lähes yksinomaan nämä tulivat parhaimmista animaatioista, erikoistehosteista tai elokuvan tunnusmusiikista “Everything is Awesome”. Animaatiot sekä erikoistehosteet ovat häkellyttävän näyttävän näköisiä.
Yhteenveto
Elokuva tehtiin kohtuullisen pienellä 60 miljoonan dollarin budjetilla. Sillä rahalla saa jo jonkin moisen määrän legopalikoita. Raha on varmasti suurelta osin mennyt tähtinäyttelijöiden sekä animaatioivelhojen palkkoihin. Elokuva silti tuotti mukavat 468 miljoonaa dollaria. Eli varmasti Warnerin toimistolla oli syytä hymyyn. Elokuva saikin jatko-osan vuonna 2019.
Elokuvan extroista mainittava sen verran, että ainakaan iTunes versiossa ne eivät olleet kovin kattavat. Minuuttimääräisesti materiaalia oli kyllä tarjolla mutta ainakin itseä olisi kiinnostanut tietää miten elokuva tarkalleen ottaen tehtiin. Elokuvan on kerrottu sisältävän oikeita legoja vaikka tietokoneanimaatiolla iso rooli tässä onkin. Erityisesti stop motion animaatioita harrastelevalle henkilölle tämä olisi ollut erittäin kiinnostava näkökulma.
1 kommentti