Pokémon Detective Pikachu (2019) – Etsivä lasten mieleen

Pokémon Detective Pikachu on varmasti Pokemonien ystäville kelpo elokuva. Warner Brosin 2019 julkaisema elokuva ei kuitenkaan saanut kriitikoilta liiemmin kiitosta. Elokuvaa kuitenkin käytiin katsomassa kiitettävästi elokuvateattereissa. Se oli vielä silloin kun teattereissa tavattiin käydä eli ennen globaalia pandemiaa. Elokuva tuotti yli 430 miljoonaa dollaria eli lähes yhtä paljon kuin vaikkapa The Matrix aikanaan. Mielenkiintoinen lisätieto on, että tämän elokuvan budjetti oli 150 miljoonaa dollaria ja The Matrixin budjetti vastaavasti “vain” 63 miljoonaa dollaria. Eli kovin pienellä rahalla tätä elokuvaa ei tehty. Käytetty raha näkyy elävästi tehdyissä Pokemon hahmoissa.

Genre

Elokuva on puhtaasti lastenelokuva tai miksei myös lapsenmielisille, jos Pokemoneista sattuu pitämään. Elokuvan ikäraja on K12 mikä on ehkä aavistuksen korkeahko. Toisaalta nykyisin voimassa olevista rajoista seuraava alempi olisi K7. Elokuva saattaa kuitenkin pelottaa seitsemän vuotiaita tai sen alle.

Juoni

Tim Goodmanin poliisi-isä Harry Goodman katoaa ja hänen epäillään kuolleen auto-onnettomuudessa. Tim lähtee selvittämään tapausta ja pääsee samalla mystisen R-kaasun jäljille. Kaasu saa Pokemonit sekoamaan. Katoamisella ja mystisellä aineella tuntuu olevan yhteys. Tim tutkii tapausta yhdessä Pikachun kanssa.

Juoni on ihan toimiva lasten elokuvaan. Toisaalta juoni saattaa olla pienimmille lapsille välillä vaikeaselkoinen mutta jos elokuvaa katsotaan 12-vuotiaiden, tai sen yli seurassa, niin juonen ymmärtämisen kanssa ei pitäisi olla ongelmia.

Ohjaus sekä päänäyttelijät

Elokuvan on ohjannut Rob Letterman. Hänellä ei ole kovin mittavaa ohjaajan uraa takanaan ja onkin pääasiassa keskittynyt lasten elokuvien tekemiseen. Nimekkäin teos on vuonna 2009 julkaistu Monsters vs. Aliens.

Timiä näyttelee Justice Smith. Tässä elokuvassa hän näytteli aidon oloisesti ärsyttämättä ketään. Smith ei ole aina onnistunut työssään. Esimerkiksi Jurassic Park: Fallen Kingdom elokuvassa hän epäonnistui sivuosassaan täysin.

Pikachua näytteli, tai pikemminkin ääninäytteli Ryan Rodney Reynolds. Reynolds on pitkän linjan näyttelijä, hän on ollut mukana jo yli 110:ssä eri nimikkeessä. Tunnetuimmat elokuvat Deadpool 1 sekä Deadpool 2.

Katoamistapausta selvittämässä mukana oli myös tähtireportteri Lucy Stevens eli Kathryn Newton. Newton on verrattain nuori näyttelijä, syntynyt 1997 Floridassa USA:ssa. Nuoresta iästä huolimatta hän on ehtinyt näytellä jo 25 eri elokuvassa. Muun muassa Paranormal Activity 4:ssa.

Kathryn Newton & Justice Smith Warner Bros elokuvassa Pokémon Detective Pikachu

Palkinnot sekä ehdokkuudet

Elokuva ei voittanut yhtään merkittävää palkintoa. Sen sijaan elokuva oli ehdolla parhaista erikoistehosteista useamman kerran. Tehosteet oli tehty ammattitaidolla ja selittävät osaltaan elokuvan suhteellisen ison budjetin.

Yhteenveto

Elokuva toimii mainiona perhe-elokuvana ja yhteisenä aikana läheisten kanssa. Pokemon brandistään huolimatta elokuva jäänee helposti unholaan, vaikka ihan toimivaa menoa tässä sinällään oli. Kriitikot eivät elokuvasta juurikaan välittäneet ja jakelivat lähinnä murska tuomioita tälle. Elokuvasta ei silti jää huono mieli kriitikoiden arvioista huolimatta. Itseasiassa leffa oli varsin toimiva pläjäys! Tarkista Amazonin hinta blu ray leffalle täältä (klik klik). Huom ei suomitekstejä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: