The Matrix (1999) – Aikaa luodeille

Elokuvamaailmaan mahtuu useampikin käänteentekevä elokuva. Vuonna 1999 Warner Home Videon julkaisema The Matrix on yksi sellaisista elokuvista. Monestakin syystä. Elokuvassa käytetty visuaalinen tyyli kopioitiin sittemmin muihin elokuviin sekä tietokonepeleihin. Kyseessä on “bullet time” niminen tehoste, jossa näyttelijä väistelee luoteja hidastettuna. Ensimmäinen Matrix-elokuva on yksi ehdottomia elokuvia, joita jokaisen leffafanin tulisi tuntea.

Genre

Matrix elokuva on sci-fi elokuva. Toimintaa toki on mukana myös mutta virallinen luokittelu toimii hyvin tämän elokuvan osalta. Elokuva on kielletty alle 16-vuotiailta. Mielestäni oikeampi luokittelu tälle elokuvalle olisi K-12. Sen verran selväksi asia tehdään elokuvan edetessä, että olemme kuvitteellisessa maailmassa eikä pahiksetkaan erityisen pelottavia ole.

Carrie-Anne Moss näytteli elokuvassa Trinityä

Juoni

Matrix on todella tunnettu elokuva enkä usko, että kovinkaan moni pahoittaa mielensä jos tässä kohtaa hieman paljastan juonikuvauksia. Juonessa on muutenkin jotain tuttua. Ihmiset ovat luoneet koneet, jotka ovat onnistuneet ottamaan vallan. Jopa siinä määrin, että ihmiset kelpaavat enää virtalähteeksi. Koneet luovat ihmisten aivoille keinotodellisuuden, jotta ruumis elää ja kykenee tuottamaan koneiden tarvitsemaa virtaa.

Pieni kapinallisjoukko taistelee koneita vastaan ja he tarvitsevat riveihinsä valitun, joka kykenee päihittämään koneet ja heidän agenttinsa.

Juoni on itse asiassa scifi elokuvaksi varsin onnistunut. Reilut kaksikymmentä vuotta sitten kun näin elokuvan ensimmäistä kertaa olin vaikuttunut elokuvan teknisen toteutuksen ohella nimenomaan juonesta. Matrixin hämyisiä verhoja onnistuttiin pitämään pimennossa sopivasti kunnes koko kupletin juoni paljastettiin.

Ohjaus ja päänäyttelijät

Ohjaus on Wachowskin veljesten tai tätä nykyä siskosten käsialaa. Sisaruksilla ei ole kovin mittavaa historiaa elokuvien ohjaamisesta. Alkuperäisen Matrix trilogian lisäksi tunnetuin elokuva on vuodelta 2012 oleva Cloud Atlas (Pilvikartasto). Tulevan Matrix Resurrectionsin ohjaa Lana Wachowski. Lilly Wachowski on tästä projektista jäänyt pois.

Miespääosaa näyttelee Keanu Reeves. Keanun elokuva ei suinkaan alkanut tästä elokuvasta vaan hän on ollut näyttelemässä jo 1980-luvun puolivälin jälkeen aktiivisesti. Matrix kuitenkin nosti miehen valokeilaan elokuvan saaman positiivisen huomion vuoksi. Eikä mies mitenkään huonosti elokuvassa näytellyt. Päinvastoin, Reeves esitti osansa erittäin hyvin.

Naispääosassa näytteli Carrie-Anne Moss. Hän aloitti oman näyttelijän uransa hieman Keanua myöhemmin näytellen alkuun enimmäkseen erilaissa tv-sarjoissa. The Matrix elokuva nosti myös Carrie-Annen kysyntää elokuva markkinoilla seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. IMDB:n tietojen mukaan hän on palannut jossain määrin tv-sarjojen pariin 2010-luvulla ja myöhemmin. Moss on niin ikään mukana tulevassa Matrix-elokuvassa. Mossin tyylistä tulee mieleen Winona Ryder (mm. tuttu Alien Resurrection elokuvasta).

Laurence Fishburne näytteli Morfeus nimistä hahmoa elokuvassa. Elokuvassa nähty kohtaus sinisestä ja punaisesta pilleristä on niin ikoninen, että tekisi mieli sanoa Laurencen jopa vaihtaneen todellisen nimensä elokuvan hahmoon. Samalla hetkellä mieleeni tulee J. Karjalaisen Mennyt mies kappaleen sanat hieman muutettuna (hyvä biisi muuten).

Sä tunsit mut aiemmin Laurence Fishburnena
Sitä poikaa ei enää olekaan
Sä revit lehden sun muistokirjasta
Oon sun mielestä poissa kokonaan

Pahiksen osaa näytteli Agent Smithin roolissa Hugo Weaving. Hänet on tavattu Hobiteissa sekä Taru Sormusten Herrasta elokuvien Elrondina. Hugon työn jälki niin ikään ihailtavaa ja elokuvasta varmasti monille jäänyt mieleen Agentin erityinen tapa artikuloida englantia. Weaving on syntynyt Nigeriassa (molemmat vanhemmat englantilaisia). Elokuvan alan opinnot hän on suorittanut Englannissa ja muuttanut sittemmin Austraaliaan. 

Audiovisuaalinen kokemus

Elokuvan kuvaustyyli oli ennennäkemätöntä bullet time tehosteiden sekä näyttelijöiden ympäri kiertävien kameroiden ansiosta. Tästä saatiin ensimmäiset maistiaiset heti alkuminuuteilla Carrie-Annen näyttelemä Trinity taisteli poliiseja vastaan. Näyttelijät näyttelivät työnsä valtaosin valtavia “green screen” rakennelmia vasten ja taustat luotiin tietokoneavusteisesti. CGI:n käytössä ei siis sinänsä mitään uutta. Ne nuotit oltiin jo nähty muiden elokuvien toimesta aiemmin. Uutta The Matrixissa oli nimenomaan kuvaustekniset tyyliseikat.

Elokuva on kestänyt aikaa visuaalisesti erittäin hyvin. Tietynlainen nostalgian kaipuu kuitenkin tulee esille elokuvassa nähdyistä Nokian 8110 puhelimista.

Äänimaailman osalta homma oli paketissa hyvin myös. Äänet ja musiikit olivat taidokkaasti tehty ja elokuvaan tuntui uppoutuvan hyvin mukaan.

Palkinnot sekä ehdokkuudet

Elokuva voittikin aikanaan Oscar palkinnot nimenomaan ääniensä ansiosta mutta myös elokuvan editoinnin että visuaalisten tehosteiden vuoksi. Äänien osalta tuli monta muuta ehdokkuutta. Lisäksi niin pää- kuin sivuosien esittäjät saivat ehdokkuuksia näyttelijän suorituksistaan mm. Saturn Awardsilta.

Yhteenveto

63 miljoonan dollarin budjetilla luotu elokuva sai lipputuloja maailmanlaajuisesti 463 miljoonan dollarin tuotot. Vertailun vuoksi vuonna 1993 julkaistu Jurassic Park oli niin ikään 63 miljoonan dollarin budjetilla tehty elokuva, jonka tuotot olivat huikeat miljardi dollaria. Eli moninkertaiset The Matrixiin nähden mutta elokuvastudiolla oli syytä hymyyn. Elokuva tuotti erittäin hyvin ja elokuva jäi historiankirjoihin ikonisena elokuvana.

1 kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: