Chris Pratt on tuttu mies aiemmista Jurassic leffoista. Varmasti oiva valinta myös sarjan tuoreimpaan osaan. Jaksaako elokuvasarja enää viihdyttää? Aikanaan ensimmäinen Jurassic Park elokuva oli omasta mielestä huikean hyvä elokuva! Sen ajan mittapuulla hienot erikoisefektit ja tuore aihe tehdä elokuvia ylipäätään. Jurassic leffat on julkaissut Universal Pictures ja ymmärrän kyllä miksi nämä ei ota loppuakseen. Jurassic Park: Kaatunut Valtakunta tuotti Universalille 235 miljoonaa dollaria. Käsittämätön summa ja samalla kertoo karua totuutta minkä vuoksi elokuva on tehty. Tällä on helppo rahastaa.
Fallen Kingdomia lähdin katselemaan hieman ristiriitaisin tuntein mutta ajattelin, että väsyttävän päivän päätteeksi sopivan rentoa menoa ja ehkäpä vielä hienoin maisemin varustettua kuvaa olisi tarjolla.
Genre
Elokuva on puhdas seikkailu toiminnalla höystettynä. Omaan makuun tämä menee ikään kuin välipala elokuvana. Mikään kovin vakava leffa ei ole kyseessä, eikä varmasti sellaiseksi ole tarkoitettukaan. Ikärajakin on K-12 eli sopii hieman nuoremmallekin väestölle. Ja varmaan nuoret tai nuoret aikuiset ovatkin pääkohderyhmää elokuvalle.
Juoni
Isla Nubarilla, eli se tuttu saari jossa hirmuliskot ovat asustaneet, kuohuu. Siellä on tulivuori räjähtämässä ja uhkaa tappaa koko liskojen populaation sukupuuttoon. Hallituksen edustajat keskustelevat kiihkeästi siitä pelastettaisiinko eläimet. Lopputulemana päätös kuitenkin on ettei pelastusoperaatioon ryhdytä. Liskot syntyivät alunperinkin ihmisten kokeiden lopputulemana eikä genetiikan lopputuotoksia hallita.
Joukko entisiä dinosauruspuiston asiantuntijoita lähtee kampanjoimaan ja pelastamaan dinosauruksia. Enää tarvittaisiin rahoitusta kalliiseen operaatioon. Rahoittaja löytyy kuin löytyykin ja kaikki vaikuttaa olevan kunnossa.
Juoni oli täysin ennalta arvattava. Elokuvan parhaita kohtauksia oli alkupuoliskon tulivuoren purkaus ja jälkimmäisen puoliskon huutokauppakohtaus Lockwoodien kartanolla.

Ohjaus ja päänäyttelijät
Näyttelijät ylipäätään kautta koko elokuvan ovat kuin väkinäisesti mukana. Ikään kuin heiltä puuttuisi intohimo koko elokuvaan? Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Nuorta Maisie lasta näytellyt Isabella Sermon esitti rooliaan koko sydämellä. Myös elokuvan alussa ja lopussa vilahtanut Malcom eli Jeff Goldblum esitti roolinsa konkarin kokemuksella. Tosin hänen osuutensa oli sen verran lyhyt, että ehkä herra jaksoi keskittyä leffan tekemiseen sen verran.
Jopa kokenut Chris Pratt vaikutti suorittavan rutiinilla ilman paloa. Chris teki mielestäni paremman roolin esimerkiksi elokuvassa The Passengers.
Ohjauskaan ei saa sen isompaa suitsutusta. Ehkä käsikirjoituksesta todella puuttui kohtia jotka viimeistään ohjaaja on suoristanut. Eipä silti, elokuva on aika itsestään selvä suurilta osin mutta ehkä hieman syvällisempää kerrontaa olisin toivonut.
Kuva ja ääni
Joitain hienoja oivalluksia elokuvassa oli kuvauksessa käytetty. Räjähtävä tulivuori oli näyttävästi toteutettu ja todella tuntui tuhovoimaiselta. Savun keskellä ja taustalla olevat välähdykset toivat upeasti dinosauruksen siluetin valkokankaalle.

Lisäksi alussa nähdyt kuvat lentokoneesta Isla Nubarille olivat jälleen yhtä upeita mitä aiemminkin.
Muuten tekninen laatu ei edustanut mitään erityisen häikäisevää laatua. Jos ei nyt huonoakaan. Ääniraitana elokuvassa oli käytetty DTS X järjestelmää eli Dolby Atmoksen kilpailijaa. Yläkaiuttimille oli tässä elokuvassa runsaasti käyttöä myrskyjen ja muiden dinojen tekemien rapinoiden muodossa.
Palkinnot ja ehdokkuudet
Jurassic World: Fallen Kingdom ei juuri palkintoja kahminut. Ehdokkuuksia jotain. Elokuva oli ehdolla mm. vuoden surkeimmaksi elokuvaksi. Lisäksi ehdokkuus surkeimmasta sivuroolista, eli Justice Smithin näyttelemästä nörtistä. Tästä olen täysin samaa mieltä ja antaisin pystin Smithille avomielin. Karsea suoritus herralta. Justicen pelonkiljahdukset, kirkumiset ja säikähdykset saivat lähinnä myötähäpeän tunteita aikaan.
Muita, hieman positiivisemmassa valossa olevia, ehdokkuuksia olivat realistisista virtuaalihahmoista (ne dinot) sekä realistisista maisemista. Visuaalisuus kieltämättä oli kunnossa.
Yhteenveto
Elokuva täytti odotukset siinä mielessä etten kovin huikaisevaa esitystä tältä odottanut. Kevyttä viihdettä kaipaavalle kertakatsomisella kuitattu elokuva. Eli ei sellainen elokuva mistä välttämättä kaipaisi keräilyversion leffahyllyynsä. Paitsi tietysti jos satut tykkäämään sarjasta olet kerännyt sarjan aiemmat osat.
Juoneltaan kevyt, näyttelijöiden työ keskinkertaista. Nörttihahmo aiheutti hieman jopa myötähäpeää. Kun leffassa oli kerran löyhiä viittauksia aitoon Jurassic Parkiin, niin nörtti olisi voinut edes huudahtaa “Unix! I know this system.”