Deepwater Horizon (2016) Arvostelu

YLE Uutiset 22.4.2010: “Öljynporauslautta räjähti ja upposi. Öljynporauslautta on tuhoutunut Meksikonlahdella. Lautalla tapahtui tiistaina räjähdys, jonka jälkeen lautalla on riehunut tulipalo. Tuhoutunut porauslautta upposi viimein torstaina.” Näin uutisoi siis YLE yli kymmenen vuotta sitten. Heti turman jälkeen ei tiedetty, että kyseessä olisi yksi historian suurimmista katastrofeista. Kuusi vuotta myöhemmin turmalautan nimeä kantava elokuva Deepwater Horizon julkaistiin.

Genre

Tositapahtumiin perustuvat elokuvat ovat kiehtovia. Etenkin silloin ne on tehty laadukkaasti. Lionsgaten julkaiseman Deepwater Horizon lukeutuu ehdottomasti laatuelokuvien joukkoon. Sen lisäksi, että elokuva seuraa tarkasti lähihistoriaa nähdään tässä myös paljon dialogia eri henkilöhahmojen välillä. Elokuvan ikäraja on K-12. Kohderyhmä elokuvalle silti varttuneempi väestö.

Juoni

BP on yksi maailman suurimpia öljy-alan yrityksiä. Jättikonserni on etsimässä öljyä Meksikon lahdella kelluvalla öljynporauslautalla Deepwater Horizonilla. Öljynporauslautta on täynnä huipputeknologiaa ja sitä operoi BP:n alihankkia Transocean.

Öljynetsintä on pahasti viivästynyt ja BP lähettää kaksi edustajaansa lautalle varmistamaan, että työt edistyvät odotetusti. Transoceanialla on syynsä viivästyksiin. Lautalla on ollut teknisiä ongelmia ja toisekseen turvallisuus on heille tärkeää.

BP saa kuin saakin painostettua Transoceania jatkamaan porauksia vaikka kaikkia turvallisuuteen liittyviä asioita ei ole tehty protokollan mukaisesti. Porauksien edetessä valtavasta paineesta johtuen tapahtuu räjähdys. Öljynporauslautan operaattorit yrittävät epätoivoisesti tehdä parhaansa estääkseen isomman vahingon. Räjähdystä seuraa asia toisensa jälkeen eikä epätoivoiset yritykset auta mitään.

Ainakaan tämän elokuvan juonesta ei voi syyttää, että olipa hölmö juomi – tositapahtumia kun seurataan tarkasti. Erityisen mielenkiintoisia olivat myös ne tilanteet, jotka johtivat valittuihin päätöksiin ja sitä kautta tapahtumaketjun asiat seurasivat toinen toistaan.

Näyttelijät ja ohjaus

Kapteenina toimi Peter Berg (eli ohjaaja), hänen aiempaa tuotantoa on mm. Lone Survivor jossa niin ikään näytelli Mark Wahlberg. Wahlberg on myös pääosissa tässä Deepwater Horizon elokuvassa. Wahlbergia ei ehkä joidenkin arvioiden mukaan pidetä maailman taitavimpana näyttelijänä mutta tässä leffassa hän suoritti roolinsa hyvällä varmuudella.

BP:n edustaja nähdään John Malcovich, joka on allekirjoittaneen yksi lempinäyttelijöistä. Johnilla on omanlainen tyyli joka vetoaa. Ja hyvin se tyyli toimii nyt myös jättiyhtiön edustajan roolissa, joka ei paljoa Transoceanin miehiltä sympatiaa saa.

Transoceania leffassa luotsaa myös Fast and Furious leffoista tuttu Mr. Nobody eli Kurt Russel. Myös Kurt suoritti roolinsa esimerkillisesti. Transoceanin pomona hän oli jämäkkä, vaati turvallisuutta etusijalle ja teki kaikkensa saadakseen asiansa BP:n kuulevan korvan puolelle. Välillä jopa hieman kierroksia nostaen, kun ei muuten tuntunut asia menevän perille.

Visuaalinen toteutus

Tapahtumaympäristönsä puolesta Deepwater Horizon on vähän niin kuin sukellusveneleffat. Paljon merta ja hyvin samankaltainen tapahtumapaikka muuten. Vaikka tälläkin laitoksella on kokoa jalkapallokentän verran, niin silti eri lokaatiot ovat hyvin samankaltaisia. Leffa on kuitenkin toteutettu visuaalisesti taidokkaasti. Elokuvaan on onnistuttu valitsemaan hyvät kuvakulmat. Myös audiopuoli on elokuvassa kunnossa. Räjähdykset ovat näyttäviä ja aidon näköisiä. Operaattoreiden niskaan satava mönjä uskottavaa. Extroista päätellen kameramiesten oli suojauduttava myös varsin hyvin näissä kohtauksissa. Taivaalta satava tavara ei ollut CGI:tä. Hieman yllättäen elokuva ei voittanut merkittäviä tunnustuksia mutta oli ehdolla ansaitusti parhaista erikoistehosteista usemmankin eri raadin toimesta.

Yhteenveto

Todellinen helmi tositapahtumiin perustuvien leffojen ystäville! Elokuva seuraa tarkasti tapahtumien kulkua öljynporauslautalla. Kutkuttavaa sanailua BP:n ja alihankkijan Transoceanin välillä. Tehdäänkö asiat turvallisesti vai siten kuten BP:n pomot norsunluutornistaan määräävät. Leffavelho suosittelee ehdottomasti! Tarkista Amazonin hinta blu ray versiolle (import, ei suomitekstejä).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: