Loistouutisia scifin ystäville! Usein kun elokuva yllättää positiivisesti, se on tullut katsottua ilman ennakko-odotuksia. Niin tässäkin tapauksessa. Pidin elokuvasta paljon. Ennakkoon en juuri asettanut elokuvalle minkäänlaisia odotuksia. Leffa tuli hankittua hetken mielijohteesta ja pian avaruuselokuva olikin jo valkokankaalla. Tästä onkin tullut suosikki “go to” elokuva silloin kun Leffavelhon kotiteatteriin saapuu vieraita.
Genre
Elokuva on scifiä johon on ympätty pieni rakkaustarina mukaan. Onneksi liian vaaleanpunaisessa kosmoksessa emme leiju ja rakkaustarinaa annostellaan sopivasti. Elokuvan ikäraja on K-12 mikä on varsin sopiva raja tälle.

Juoni ja kuvaus elokuvasta
Ihmiskunta on lähettänyt 5000 ihmistä matkaan avaruusaluksella asuttaakseen uuden planeetan valovuosien päässä maasta. Luonnollisesti miehistö sekä matkustajat ovat syväunessa elämää ylläpitävällä kapselissa, jotta selviävät pitkän matkan ehjin nahoin perin.
Matkalla alus joutuu aurinkomyrskyn keskellä rikkoen keskeisiä IT-järjestelmiä ja muutaman muunkin asian. Mm. yhden unikapselin ja matkustaja herää kesken nokkaunien. Yksin kirjaimellisesti in the middle of nowhere. Paitsi ettei sittenkään. Aluksen baari on auki… no aina sitä yhdet voi ottaa.
Tästä lähtee liikkeelle huikea seikkailu ja saamme elokuvan aikana pohtia rikkoutuneiden järjestelmien korjaamiseen liittyviä kysymyksiä mutta myös eettisempiä näkökulmia yksin heränneen matkustajan ratkaisuista.
Toisin sanoen varsin mielenkiintoinen asetelma päästä avaruusaluksen ”kyytiin” turvallisesti kotisohvalta käsin. Yksinkertaisesta juonesta huolimatta elokuva pitää mielenkiinnon yllä aivan loppuminuuteille asti.

Ohjaus ja päänäyttelijät
Elokuvan on ohjannut norjalainen Morten Tyldum ja pääosissa nähdään Nälkäpelistä tuttu Jennifer Lawrence sekä Jurassic Park elokuvia tähdittänyt Chris Pratt. Lisäksi mukana Matrixin Morpheus eli Laurence Fishburne. Hetken jo odotin tarjoaako hän pian sinisen ja punaisen pillerin. Näin pahasti Fishburnen legendaarinen kohtaus on iskostunut mieleen. The Passengers elokuvassa keskeistä osaa näyttelee myös Michael Sheen.
Päänäyttelijät kumpainenkin suoriutuu tehtävästään hyvin, eikä muidenkaan suorituksessa ole moitittavaa. Chris ja Jennifer tekevät uskottavaa työtä eivätkä sorru ylinäyttelemiseen mutta eivätkä myöskään suorita tehtäväänsä vain yhtenä duunina. Tekemisessä on tiettyä hehkua mukana.
Ohjaajan myöhempiin töihin kuuluu Apple TV+ palvelussa oleva Defending Jacob sarja. Elokuvan ohjaus on onnistunut erinomaisesti. Isommassa kuvassa juoni etenee jouhevasti eteenpäin samalla seuraten henkilöiden keskinäistä henkilökemiaa. Kaikki tuntuu olevan loistavasti tasapainossa. Ohjaaja ei ole erityisen tunnettu mutta uskoisin, että palaamme Mortenin töiden jälkiin vielä joskus.
Elokuva ei voittanut merkittäviä palkintoja mutta oli ehdolla mm. Saturn Awardin parhaimpien näyttelijöiden sekä parhaan musiikin pokaalista.
Kuva ja ääni
Elokuvan tekninen laatu on hyvällä tasolla. Erityisesti värien käyttö oli esimerkillisen harkittua. Avaruudessa toki paljon tummia sävyjä mutta elokuvan värimaailma oli rikasta. Erilaisilla huoneilla avaruusaluksella on omanlaisensa sävymaailma. Elokuva on tarjolla HDR versiona Dolby Atmos äänin. Atmos äänistä ei jäänyt mitään “wow” elämystä mieleen mutta usein ne ovat tuomassa kuplamaista tilantuntua ja se fiilis oli läsnä myös tässä elokuvassa.
Elokuva ei kuitenkaan sinällään sisällä huikeita määriä erikoistehosteita. Tosin CGI:n määrä on valtaisa mutta kuitenkin uskottava.

Yhteenveto
Sony Picturesin The Passengers on yksi parhaimmista elokuvista, joita olen viime aikoina katsonut. Juoni on toki simppeli perusluonteeltaan. Mutkikkuutta matkaan tuo pienet muuttujat ihmissuhteissa. Tämä kaikki toimii saumattomasti yhteen elokuvan tarinan kerronnan kannalta. Kiitos lisää tämän tyyppisiä elokuvia! Tarkista Amazonin hinta blu ray elokuvalle (sis. suomitekstit).

2 kommenttia